Lyhyesti: Päihdeasiasta puhuminen on vaikuttanut ihmisten tietoihin ja asenteisiin, mutta pelkkä puhuminen ei riitä, sillä muutokseen tarvitaan myös lainsäädäntöä, valvontaa ja asennemuutoksia. Parhaiten päihteiden käyttöä on pystytty ehkäisemään parantamalla ihmisten elämänhallinnan tietoja ja taitoja, ei niinkään puhumalla päihteistä.

Päivä päivältä kysymykset muuttuvat hankalammiksi 😊. Tämä pohdituttaa varmasti joka ikistä ehkäisevää päihdetyötä tekevää ihmistä Suomessa: ”Onko työstäni mitään hyötyä?”. Lyhyesti sanottuna on hirveän vaikeaa arvioida mistä väestötasolla tapahtuva päihdeongelmien väheneminen tai kasvaminen johtuu. Päihdeilmiö on hyvin monimuotoinen ja siihen vaikuttaa asiasta puhumisen lisäksi myös muun muassa lainsäädäntö, valvonta, asenteet ja trendit sekä täällä meillä Suomessa että maailmalla. 

Tupakka esimerkkinä: puhuminen yksin ei riitä

Otetaan esimerkiksi tupakka. Tupakan polttaminen on vähentynyt Suomessa merkittävästi viimeisten 30 vuoden aikana. Se, että asiasta on puhuttu, on varmasti vaikuttanut polttamiseen vähentymiseen suuresti. Mutta puhumisen lisäksi on tarvittu myös tutkimusta tupakan haitallisuudesta, lobbausta lainsäätäjiä kohtaan, ihmisten oman asenteen ja asenneilmapiirin muutosta sekä sama myös kansainvälisen yhteisön toimesta. On vaikea sanoa, mikä on vaikuttanut asiaan minkäkin verran.  

Päihdekasvatus vaikuttaa tietoihin ja asenteisiin

Tutkimusten mukaan voidaan sanoa, että päihdekasvatuksella (tai pähdevalistuksella) on ollut vaikutusta ihmisten tietoihin ja asenteisiin. Käyttäytymiseen vaikuttamisen arviointi on sitten ollutkin vaikeampaa. Nuorten kohdalla myös käytökseen on pystytty tutkimusten mukaan vaikuttamaan, mutta muutokset on olleet lyhytaikaisia. Nykyisinkin nuorten päihteiden käyttö laskee, mutta nuoret aikuiset käyttävät päihteitä (lähes) yhtä paljon kuin ennenkin. 

Paras ehkäisy ei liity päihteisiin lainkaan

Kaikkein parhaimpia vaikutuksia päihteiden haittavaikutuksiin on saatu itseasiassa sellaisilla teoilla, jotka on vaikuttaneet ihmisten elämänhallinnan tietojen ja taitojen parantumiseen. Ja silloin ei itse asiassa puhuta päihteistä ollenkaan. On tavallaan huvittavaa, että päihteiden käyttöä voidaankin ehkäistä parhaiten puhumatta päihteistä ollenkaan 😊.  

– Mikael

ps. Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta