Lyhyesti: Paperikuitteja ei kannata syödä, sillä ne sisältävät myrkyllistä mustetta ja voivat aiheuttaa suolitukoksia. Jos outojen asioiden syöminen kiinnostaa varhaislapsuuden jälkeen, voi kyseessä olla pica-oireyhtymä.
Lapsuuteen kuuluu outojen asioiden suuhun pistäminen. Pienen lapsen kehitykseen kuuluu maailman havaitseminen, etenkin tuntoaistin kautta ja suu on erityisen herkkä kosketukselle. Suuhun menevät aluksi sormet, mutta sen jälkeen pitkälti kaikki suuhun mahtuva menee kaupaksi, kuten vaikkapa paperi tai kuitit. Tätä tapahtuu kuitenkin vain varhaislapsuudessa ja jos vieraita asioita tykkää maistella vielä vanhemmiten, voidaan puhua syömishäiriöstä.
Pica-oireyhtymä ja sen tausta
Outojen asioiden, kuten paperin syömähimon lääketieteellinen nimitys on pica-oireyhtymä. Se luetaan syömishäiriöihin kuuluvaksi mielenterveyshäiriöksi, mutta on harvinaisempi kuin esimerkiksi anoreksia ja bulimia, ja sitä esiintyy pääosin lapsilla tai raskaana olevilla naisilla. Pica-oireyhtymän taustalla on monia koskettava mineraalien puutos, eli raudanpuute. Kyseessä ei ole itsenäinen sairaus, vaan se on syömishäiriön oire tai merkki vakavasta neurologisesta tai psykiatrisesta sairaudesta.
Miksi paperikuitteja ei pidä syödä
Paperi ja kuitit sisältävät paljon aineita, jotka eivät kuulu elimistöön. Kuiteissa on pieniä määriä mustetta, jotka ovat itsessään myrkyllisiä ja voivat aiheuttaa myrkytystilan liiallisesti nautittuna. Liiallinen kuittinapostelu voi aiheuttaa myös suolitukoksia tai häiritä oikean ruuan imeytymistä.
Miro
Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.


