Lyhyesti: Kerran kokeiltu nuuska tuskin näkyy hammaslääkärissä, mutta jatkuva käyttö näkyy melko nopeasti esimerkiksi pahanhajuisena hengityksenä, hampaiden värjäytyminä ja paksuuntuneena limakalvona.

Hei sinä! Kiitos kysymyksestä, ja pahoittelut että
vastauksessa kesti näin pitkään! Se on noloa, koska palvelulupauksemme on
toimittaa vastaus 3 arkipäivän sisällä. Hyi meitä! Kysymyksesi oli onnistunut
ohittamaan meidät jotenkin ninjamaisesti hiippailemalla kaikkien roskakoriin.
Mutta onneksi Minnamme on innokas roskien tonkia, (kuten tässä videossakin,
kohdassa 10:35, nähdään) ja sattui löytämään kyssärisi ?

Nuuskan vaikutukset näkyvät suussa

Kysymyksesi ei ole lainkaan nolo! Ensimmäinen paikka, johon
nuuskaamisen vaikutukset iskevät, on juuri tuo suun alue. Nuuskan käytön määrä
on tietysti yksi määräävistä tekijöistä, kuinka ja millä tavalla sen vaikutukset
alkavat näkyä. Yleensä sen käyttö näkyy ensin pahanhajuisena hengityksenä,
hampaiden värjäytyminä ja kulumina sekä paksuuntuneena limakalvona. Nämä juuri
mainitut seikat sattuvatkin olemaan hammaslääkärin työssä melko näkyvässä
roolissa. Eli uskaltaisin kyllä väittää, että hereillä oleva ja toimivat aistit
omaava hammaslääkäri melko nopeasti havaitsee, jos henkilö on suuhunsa epämääräisiä
asioita tunkenut.  

Kerran kokeillusta ei jää jälkiä

On kuitenkin vaikea kuvitella, että yhden kerran joskus kokeiltuna,
näkyisi. Kehomme on todella ihmeellinen ja tekee kaikkensa parantuakseen ja
poistaakseen huonot asiat elimistöstä. Jos saat pienen haavan käteesi
kuorimalla esimerkiksi omenaa, se näkyy siinä pari päivää mutta parantuu pian.
Jos kuitenkin jatkuvasti kuorit sitä omenaa päin pee:tä, haava uusiutuu eikä
pääse parantumaan. Sama pätee suussa. Jos sitä nuuskaa tunkee sinne jatkuvasti,
sen aiheuttamat vaikutukset vaan lisääntyvät ja suu ei mitenkään pääse parantumaan.

Paras keino olla narahtamatta

Jos haluat olla täysin varma, ettet narahda, voit harkita
hammaslääkärin lahjomista. Toinen varteenotettava ehdotus on olla käyttämättä tuota
täysin turhaa ja petollista mönjää. Näin ollen ei myöskään tarvitse miettiä,
kuinka hiljentää hammaslääkärisi.

Täältä voi käydä tutustumassa, mitä kaikkea nuuska suussa tekee.

Tsekkaa myös nuuskavideomme tästä.

Terveisin, Seba

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

Ja jos oot tänne asti lukenut, niin katso vielä video!

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta