Oon aina viihtynyt keittiöpsykologiosastolla, ja tunteista sekä tutuista lätiseminen on tuntunut kutkuttavalta. Juorujen kuuleminen, niiden välittäminen ja (yli)analysointi on ollut aiemmin minulle ihan suurinta herkkua. En ole vaatinut itseltäni itsekritiikkiä näiden juoruilujen kohdalla, sillä en viihtymiseltäni edes ajatellut tässä olevan mitään ihmeellistä.
Käsi sydämellä – oletko koskaan itse juoruillut?
Jos vastaat ettet ole juoruillut, valehtelet. Erään tutkimuksen mukaan jokainen ihminen juoruaa noin 52 minuuttia päivässä. Juoruilulla tarkoitetaan sitä, että puhutaan jostain henkilöstä, joka ei ole paikalla. Kaikki juoruilu ei ole kielteistä, vaan on olemassa myös positiivista ja neutraalia juoruilua.
Juoruilun kohteena on useimmiten yhteiset tuttavat julkkisten sijaan. Se mistä juorutaan, on yleensä tuttujen toiminta sosiaalisissa tilanteissa.
Jodelin juorukanavat
Mitä ilmeisimmin tämä tutkimus ei ollut kuullut anonyymiin viestittelyyn perustuvasta Jodelista, jossa julkkiksista ja somevaikuttajista juoruaminen on jatkuvasti läsnä. Jodel sulki vuonna 2020 kaikki juoruiluun liittyvät kanavansa. Sen jälkeen siellä on ryhmittäydytty uusiksi juoruilemaan taitavammin blogi- ja julkkisjutut -kanavien alle. Kaikki tietävät, että alustalla on sääntö *positive vibes only*, mutta mitä kun ne negatiiviset ovat paljon kiinnostavampia?
Mä en oikein tiedä miksi seuraan muutamaa entistä juorukanavaa, nykyistä juttukanavaa, joissa ruoditaan vaikuttajien ja julkkisten valintoja, ulkomuotoa ja tekoja. Nyt ei puhuta siitä myönteisestä juoruilusta, vaan tuhoavasta. Tämä jaksaa ihmetyttää mua erityisesti siksi, koska tunnen pöyristyväni joka kerta, kun luen noita kirjoituksia.
Ihmisten puuhat kiinnostavat, vaikka mä en oikein tiedä kenestä puhutaan. Kuinka usein olenkaan käynyt tsekkaamassa itselleni vieraiden someprofiileja jonkinlaisen vahingoniloisen tunteen takia. Tunnen olevani jonkinlaista sisäpiiriä, kun tiedän mistä puhutaan, ja koen salaista paremmuutta, vaikka luonnollisesti tässä blogissa asiaa paheksun.
Vaikka en kommentoi inhottavasti ja osallistu keskusteluun, niin silti mä luen noita juoruja ja sitä kautta tuen kulttuuria. En ole siis millään tavalla syytön tähän ilmiöön.
Epäonnistuminen kiinnostaa
Mun mielessä pyörii kysymys, että ketä nämä tyypit ovat, jotka kerääntyvät pilkkaamaan ja löytämään kaikki mahdolliset kritisoitavat asiat jostain tyypistä, jonka tuntevat ainoastaan somen kautta?
Ikään kuin olisi tärkeää tietää, että joku on…
käsitellyt kuviaan liikaa,
ottanut liikaa täyteaineita,
quotannut jotain noloa,
tehnyt jotain yhteisön mukaan väärää
näyttänyt oudon jähmeältä videossa,
ollut liian kännissä,
eronnut, ihastunut, sekoillut…
Ei oo tärkeä tietää! Ilkeä juoruilu kertoo enemmän susta kuin juoruilun kohteena olevasta.
Miten meistä on kasvanut tällaisia raatilaisia? Jotain me tästä hyödytään, koska käytämme aikaamme muiden asioiden pyörittämiseen, itsemme niiden yläpuolelle nostaen, ilkeiden ajatusten viljelemiseen ja niiden toistamiseen päivästä toiseen. Sen lisäksi osallistumme pohdintakeskusteluihin aiheen ympäriltä. Tällä tavalla jää ainakin vähemmän aikaa omien valintojen yhtä täydelliseen analysointiin ja kriittiseen tarkasteluun (sarkasmia).
Annan kiitoksen itselleni tästä kirjoituksesta. Mä oon valmis lopettaman näiden kanavien seuraamisen. En halua tietää, eikä mun todella tarvitse.
Delete.
