DING DING DING joulu lähestyy! Spontaani ajatuksesi saattaa olla, että nyt siellä kirjoittelee taas yksi sellainen JOULUFRIIKKI. En varsinaisesti sanoisi olevani joulufriikki (ehkä ihan vaan friikki), mutta ympärilläni kyllä elelee sellaisia ja onhan se joulu nyt ihan kiva, myönnetään. Siinä on tietty oma fiiliksensä MUTTA…
Hassua joulussa on, että se tuntuu kestävän puoli ikuisuutta, mutta kuitenkin se ns. kliimaksi kestää vain todella pienen hetken. Eri ihmisillä tämä kliimaksi on varmasti eri kohdissa. Jollain se saattaa olla siinä ruokailun yhteydessä, jollain lahjojen avaamisesssa ja jollain ehkä siinä, kun se vihdoin ja viimein poistuu seurastamme. Ja jos rehellisiä ollaan niin kaikki muu mitä jouluun kuuluu, onkin sitten sieltä ja syvältä.
LOPUTON KIUSAUS
Joulu on varsinaista tiisaamisen aikaa! Se on hyvinkin verrattavissa avokadon kypsymisprosessiin: odotan, odotan, odotan, odotan, oho meni jo. Tämä fiilikseni pohjautuu varmasti osittain lapsuudestani, jolloin jo syntymäpäivieni jälkeen heinäkuussa alettiin hiljalleen hieromaan ajatusta joulusta pitkin kasvojani.
– “Kohta on JOULU! Olehan nyt kiltisti niin saat lahjoja!”
Ja minähän olin. Ei vaan ole mikään ihan pieni odotusaika tuollainen puoli vuotta kuuden vuoden iässä. Se on 1/12 koko sen hetkisestä elämänkaaresta. Kela på de!
Yksikään lapsi ei muuten jaksa olla kiltisti tätä karmivan pitkää aikaa. Mitä lähemmäksi joulua tullaan, sitä piinaavammaksi paisuu se kiusaaminen, uhkaaminen ja stressaaminen. Kaikki ne joululaulut, koristeet, valot, kuuset yms. siinä tiisailemassa ja buustaamassa tätä tulevaa kliimaksia. Ja kokoajan joutuu olemaan varpaillaan. Sit ihmetellään miksi lapset sekoavat jouluaattona.
Ettei odotus nyt olisi liian helppoa, on joku valopää vielä keksinyt tähän prosessiin lisäksi pikkujoulutkin! Tällöin pääsee jo ensimmäistä kertaa maistelemaan hieman jouluruokia jotka ovat täysin b-luokkaa. A-luokkaa saa sitten vasta kuukauden päästä. Joku onnekas lapsi saattaa saada pienen lahjankin jo tuolloin. Mutta kyllähän lapsikin sen tietää, että tälläkin eleellä ostetaan ainoastaan aikaa. Ja sit taas odotetaan. Päiväkodit ja koulut ovat tulvillaan jouluteemaa, eikä mitään muuta ympärillä näe tai kuule kuin niitä hemmetin tonttuja ja joulukimalletta. Siltikään se joulu ei vaan tule.
JA KIUSAUS SEN KUN JATKUU
Jotta odotus olisi vieläkin vi***maisempaa, joutuu niitä päiviä vielä laskemaankin pahalta maistuvien ja kuivien suklaiden avustuksella. Puhun siis suklaakalentereista! HYI! Näitäkin on eri variaatioita ja kaikki yhtä ankeita. On arpaa, joista ei koskaan voita yhtään mitään. On lelukalenteria, jotka sisältävät Kinder-suklaamuniakin pahempaa krääsää. Ja on vanhempien omatekoisia kalentereita, joka nyt vaan on jo epätoivoin huippu, yrityksenä pitää lapset enään jotenkin kasassa, etteivät revi toistensa päitä irti.
Vuosi toisensa jälkeen loppuun kulutetut joulubiisit, -lorut ja rallatukset varmistavat viimeistään, ettei kenelläkään ole epäselvää mikä sieltä on piinallisen hitaasti tulossa.
Jos jollakin on hermot jollain ihmeen kaupalla pysynyt kasassa tähän saakka, menetetään ne viimeistään, kun on jouluostosten aika. Lapset tottuvat yhä upeimpiin lahjoihin, samalla kun vanhempien paineet miellyttää näitä omia pieniä joulunaikaisia hirmuliskojaan kasvaa. Toinen pohtii että mitä sille kumppanillee nyt tänä vuonna ostaisi. V*tuiksihan se joka tapauksessa menee. Pusero on liian pieni, liian iso, väärän mallinen, väärän kokoinen tai että se on pusero eikä paita. Jotain vikaa siinä kuitenkin on. Miksi edes yrittää?
VIHDOIN JA VIIMEIN
No, kun se suuri päivä jota on hypetetty nyt noin puolisen vuotta viimein koittaa, on ne paineet kasaantunut niin valtaviksi, että kova hermoisimmatkin siinä flippaa. Useimmat ovat kyllä jo flipannut siinä pitkin matkaa jo useamman kerran. Kaikki tämä alkaa aina hiljaa niin maltillisesti pikku tonttujuen säestyksellä ja kasvaa lopulta aivan sietämättömän kokoiseksi mörkölumipalloksi, joka sitten aattona tavalla tai toisella räjähtää jokaisen naamalle. Kun kaiken pitäisi olla täydellistä, on se sitä harvemmin.
Hassua joulussa tosiaan on se, että se on ohi ennenkun edes tajuat. Jokaisella varmaan on se oma ah-hetkensä siinä jossain kohtaa pitkin tätä saagaa, mutta sopii kysyä, onko se kaiken tämän arvoista? Mutta ei muuta kun helvetin hyvää joulu vaan, pitäkää hermot kasassa! Ja minä siis olen vielä jouluihminen, vaikkei se ehkä ihan siltä kuulosta. Käy kyllä todella sääliksi niitä, jotka eivät oikeasti joulusta pidä. Joulua ei voi paeta mitenkään.
Oli leffa kuinka hyvä tahansa, ei se enää tunnu missään, jos sen ympärillä on ollut liikaa mölyä, etkä pääse kokemaan sitä itse. Sama joulussa, ihan liikaa hälinää. Näin jälkeenpäin ajateltuna, ehkä olenkin kuitenkin enemmän vappuihminen. Se tulee, yllättää aina ja sit se menee. Tätä voisi joulukin joskus yrittää.
-Iloinen joulutonttunne Seba
