Riippuvuus ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Riippuvuuksia on erilaisia ja joskus voi olla vaikeaa tunnistaa, että on itse riippuvainen tai että läheisellä on riippuvuus. Ongelman monipuolisuutta lisää sekin, että riippuvainen voi olla niin aineelle kuin tekemiselle. 

Käypä hoito suosituksen mukaan päihderiippuvuudelle ominaista on “…päihteen jatkuva, usein toistuva tai pakonomainen käyttö riippumatta käytön aiheuttamista sosiaalisista tai terveydellisistä haitoista”. Eli jos päihde ohjaa elämänvalintoja, niin voidaan jo todennäköisesti puhua riippuvuudesta. Jos ylipäätään tulee ajatus, että jotain ainetta on pakko saada, niin ruvetaan olemaan jo riippuvuuden porteilla. 

Sama pätee myös ns. toiminnallisten riippuvuuksien kohdalla (riippuvainen johonkin tekemiseen). Eli vaikkapa pelihimosta kärsivä pelaa, vaikka siihen ei olisi varaa tai se aiheuttaa ongelmia perheessä. Uhkapelaamisesta saatu jännitys ja/tai euforia ajaa kaiken muun edelle ja saa panostamaan enemmän kuin olisi järkevää. 

Se, missä kohtaa ylitetään riippuvuuden piirteet, on vaikea laittaa selvää rajaa. Esimerkiksi alkoholin kohdalla ei käypä hoito-ohjeissa edes puhuta alkoholin määristä riippuvuuden yhteydessä. Tai uhkapelihimon yhteydessä ei puhuta rahasummista tai ajoista mitään.

Riippuvuudessa pääasia on se, että riippuvuuden aiheuttaja hallitsee elämää, etkä sinä hallitse sitä! Jos itse ajattelet, että sinulla voi olla riippuvuus johonkin, niin kannattaa hakea apua. Helpoin tapa on ottaa yhteyttä vaikka omaan terveyskeskukseen, josta saa apua tai ainakin neuvoja eteenpäin.

– Mikael 

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.  

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta