Kotibileet olivat yläasteella joka viikonlopun kohokohta. Kenellä, milloin, missä. Koko viikko odotettiin bileitä. Mitä isommat kemut, sitä tärkeämpää oli päästä paikalle. Aina kekkerit eivät päättyneet suunnitellusti, kun poliisi tuli paikalle, mutta voisin sanoa, että olen aina saanut uusia kavereita juhlista, edes yhdeksi illaksi.  

Muistan, kun järkkäsin omat kätybileeni sinä kesänä, kun siirryin 9-luokalle. Käty meinaa siis kämppä tyhjä. Vanhempani olivat lähdössä viikonlopuksi pois ja sain suostuteltua kaikki sisarukseni suunnitelmaan. Ehto oli, että veljeni jäisi paikalle ja se oli ihan okei minulle, oltiin ja ollaan nimittäin hyviä kavereita. Pläänättiin listaa kavereideni kanssa ketä bileisiin tulee ja olin saanut siskoiltani käskyn että 35 henkilöä on maksimi. Tietenkin ensin listasin kaikki parhaat kaverini ja heidän kumppaninsa ja muut tunnetut tyypit. Loppujen lopuksi listalla oli noin 45 henkilöä, joka oli tietenkin liikaa (huomaa että olin kutsunut porukkaa muilta paikkakunnilta kuin vain omastani. Halusin että kekkereissä ei tulisi tylsää ja kutsuin siis kaikkia kavereitani ja myös puolituttuja muutaman…) 

Vihdoin koitti viikonloppu ja pääpäivä. Se päivä, kun minä pidän bileet, joista koko paikkakunta on kuullut. Kutsuni jälkeen lisää pyyntöjä päästä bileisiini oli sadellut snapchattiin. Tietenkin olin suostunut muutaman henkilön pyyntöön. He olivat sellaisia henkilöitä, joita ei tunne, mutta tietää ja oli iso juttu silloin, että he tiesivät minut. Kaverini olivat jo aikaisin meillä ja laitettiin ns. “kauhukattilaa” valmiiksi. Tämä kattila oli iso vaikuttaja iltaan. Muistan että sekoitettiin sinne kaiken maailman alkoholilitkuja sekaisin ja noin kolme pullollista Spriteä. Huhhuh.   

Ilta sujui hyvin. Porukalla oli hauskaa, mulla oli hauskaa. Pelattiin beerbongia, jotkut heittivät volttia nurtsilla, musa pauhasi, jotkut kävivät uimassa ja kauhukattila tyhjeni. Tupa alkoi olla täynnä ja oli tullut jo hieman kutsumatonta porukkaa. Se ei kuitenkaan haitannut, koska osattiin käyttäytyä… jotenkin. Muutamia tyyppejä jouduin kuitenkin käännyttämään pihalta pois… muistan että yksi tyttö yritti livahtaa mukaan bileisiin, mutta juoksin sisäkautta kiertäen ovelle vastaan, jotta hän ei päässyt sisään… ilme oli juoksun arvoinen. 

Kauhukattila oli tehnyt tepposia minullekin ja hiprakka oli jo ohitettu. Olin hieman aikaisemmin suostunut siihen, että yhden tytön poikaystävä tulee sopimaan riitaa sillä ehdolla, että hän tulee yksin. Tämä poikaystävä nimittäin kuului sellaiseen pahamaiseen porukkaan paikkakunnaltani. Kappas kummaa noin puolentunnin päästä tämä kyseinen porukka oli kotiovellani. Heidän häätämisessään meni tunteja, enkä edes vitsaile. Sain heidät ulos talosta ja pihalta, mutta he aina palasivat takaisin. Porukkaa oli ihan liikaa jo muutenkin ja aloin kadottaa kontrolliani vieraisiin. En saanut asiaa hallintaani ennen tiettyä tapahtumaa, jonka muistan vieläkin selvästi (vaikka en itse ollutkaan). 

Seisoskelin takapihallani ja koitin hommata osaa ihmisistä sisälle ja heittämään röökit ja muut puuhat narikkaan. Oloni oli tässä vaiheessa jo aika sekava, en kuitenkaan vetänyt överejä illan aikana. Kauhukattilalla oli kummallinen vaikutus jokaiseen, joka sitä joi. Hetken oli ihan normaali olo ja sitten naps olit kännissä, jos otit lasillisen sitä. Kuulin tutun äänen takanani ja käännyin katsomaan, kuka se oikein on. Sydämeni hypähti hetkeksi kurkkuuni, kun huomasin että edessäni seisoo naapurissa asuva kouluni rehtori. Voi vittu, nyt ollaan kusessa. Tervehdin rehtoria ihan muina miehinä ja koitin välttää horjahtelua. Juttelimme rehtorin kanssa tilanteesta talossani kuin kaksi työkaveria, jotka törmäävät ostoksilla.

Asia on varmaan jäänyt mieleeni niin hyvin, kun järkytys oli suuri ja pieni shokki syntyi. Taisivat muutkin vieraat hieman ihmetellä rehtorin ilmaantumista, kun häipyivät heti hänen käskystään. Tietenkin sitten porukan lähdettyä kiitin rehtoria… tilanne oli lähellä eskaloitua, enkä sitä yksin olisi saanut hoidettua. Tietenkin tässä vaiheessa naapurini olivat jo soittaneet vanhemmilleni ja vanhempani minulle. Vihaisia he olivat, mutta suurimmaksi osaksi vain huolissaan.  

Osa porukasta oli jäänyt vielä meille, lähinnä läheisimpiä ystäviä, yökyläilijöitä ja muita kivoja tyyppejä. Tilattiin pizza ja syötiin yläkerran sohvalla kaikki yhdessä. Ilta meni loppujen lopuksi ihan mukavissa merkeissä muutamia oksenteluja lukuun ottamatta. Nyt kun mietin tapahtumia tuosta kyseisestä illasta niin huhhuh, mikä meno oli. Olen kuullut, että joku meinasi käydä kusemassa altaaseemme ja joku meinasi alkaa riehua vaahtosammuttimella.  

Bileitten seuraavana aamuna hengailin kavereiden kanssa ja he tarjosivat siivoamisapua, mutta kieltäydyin, koska vastuu oli minun. Yksin sitten kavereiden lähdettyä aloin keräillä tölkkejä ja muita roskia, löysin jopa tamponin keittiön pöydän alta (onneksi sitä ei ollut käytetty, huh). En kadu sitä, että pidin kätybileeni. Se oli opettava kokemus. Nyt tiedän miksi en halua pitää niitä; liikaa ihmisiä, tavaroita menee rikki, hirveä siivous jälkeenpäin, siitä voi joutua ongelmiin, yms. Minun kohdallani kävi onni, että naapurini huomauttivat melusta vain minulle ja vanhemmilleni eivätkä soittaneet heti ensimmäisenä paikalle poliiseja. Seuraavalla kerralla jos pidän kätybileitä, aion kutsua vain läheisimmät kaverini ja nauttia heidän seurastaan ilman ulkopuolisia. 

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta