On paljon asioita joita en osaa. Esimerkiksi heittäminen (en osu IKINÄ siihen mihin pitäisi), sormilla viheltely (kuulostaa lähinnä, kun yrittäisin hyssytellä nuorisoa olemaan hiljaa elokuvateatterissa) tai luisteleminen (ellei jään nuoleskelua takapuoli pystyssä lasketa). En ole täydellinen, mutta et ole sinäkään 🤷♂️. Eikä sitä tarvi ottaa liian vakavasti!
Kaikkea ei tarvitse osata
Heti alkuun – tarkoitukseni ei ole nyt vakuutella ketään olemaan laiska luovuttaja, vaan pikemminkin hyväksymään tietyt tosiasiat olemalla rehellinen itselleen. Luovuttaminen on sitten ihan eri asia, mitä en tällä tekstillä nyt hae. Kaiken voi oppia mutta kaikkea ei voi heti osata. Jos osaamisen laittaa rajaksi omalle tekemiselleen, rajaa se elämää aika pirun paljon. Tunnista vikasi, niin on paljon helpompi kehittyä.
Toisaalta kaikessa ei edes tarvitse kehittyä. Tanssin klubin tanssilattialla, vaikka tiedän tanssini muistuttavan enemmän sairaskohtausta kuin sitä, mitä yleensä oletetaan tanssilattialla näkevän. Tämä ei kuitenkaan menoani häiritse sitten yhtään. Pyrkimykseni ei myöskään ole sheikata niin, että talenttini bongataan Briteistä saakka. Tarkoitukseni on ainoastaan pitää hauskaa. Ja kyllä, se onnistuu mainiosti myös ilman osaamista. En usko, että tulen koskaan edes kehittämään tanssiani. Ja uskokaa kun sanon, tämä ei johdu laiskuudesta.
Vika ei ole minussa
On ihmisiä, jotka eivät koskaan voi myöntää puutteitaan, taikka olevansa väärässä. Mikään ei koskaan ole heidän vikansa vaan ongelma löytyy aina jostain muualta. Tämä täydellisyyttä uskotteleva luonteenpiirre voi olla sekä heille itselleen, että myös läheisille todella raastavaa. Ei kaikessa voi olla paras, ei kaikkea voi osata, eikä kukaan ole täydellinen (ei EDES Batman).
Enemminkin syynä pidetään yliluonnollisia voimia kuin että itsessä olisi jotain vikaa. Mielestäni itseään ei tulisi ottaa liian vakavasti. Ei se haittaa, jos kaikkea ei heti tiedä tai osaa. Aina voi oppia. Ja joskus sen sitten oppii ja joskus taas ei. Sekin on vaan hyväksyttävä.
Tätä en nyt osannut, so what?
Olen nyt 32-vuotias ja silti muistutan luistelukentällä lähinnä vastasyntynyttä Bambia. Voin toki kiistää tämän tosiasian, välttelemällä luistelua hautaan asti, tai keksimällä eri tekosyitä. Mutta mitä se hyödyttää? Egoni ei moisesta murene, tai jos murenee niin ei ollut kovin vahvaa tekoa se ego. Voin myös aina syyttää luistimiani tai liukasta jäätä. Vaimon läsnäoloakin voin yrittää syyttää, mutta tämä ei varmasti johtaisi mihinkään hyvään.
Uskon omiin valheisiini
Jos johonkin valheeseen uskoo riittävästi, alkaa se omassa mielessä muuttua todeksi. Siihen alkaa uskoa. Lopulta en luistele koska selässäni on vikaa. Olen alkanut uskomaan omaan valheeseeni. Jotkut ovat myös tosi hyviä vakuuttamaan muita. Kohta kukaan espoolainen ei enää luistele, koska olen vakuuttanut heidät kaikki siitä, että kaikki Espoon jäät ovat perseestä, ja aiheuttaa selkäkipua. Okei, aika absurdi esimerkki, mutta ymmärrät ehkä mitä tällä haen. Turha selittely ottaa vaan kaikkien päähän. Lopeta se ja kohtaa heikkoutesi.
Mitä minä voitan sillä, että kusetan itseäni näin? Ja pieni spoiler alert: tiettyjen asioiden jatkuva välttäminen eri tekosyillä on myös usein aika ilmiselvää. Mieluummin otan pirulliset luistimet kouraani aina sillon tällöin ja liukastelen menemään kuin että olen epärehellinen itselleni ja muille. Jäisin anyway vaan kiinni valheesta.
En pelaa seurapelejä siksi koska ne päätyvät aina riitoihin.
Bullshit! Et pelaa seurapelejä, koska et osaa käsitellä mahdollista tappiotasi!
Jos ja kun tiedostan olevani sysipaska luistelemaan, tiedostan myös, että siinä on jotain missä voin kehittyä. Vaikka en sitä osaa, se ei todellakaan tarkoita, ettenkö sitä tulisi tekemään jatkossakin ja ehkä vielä hallitsemaan mahdollisesti eläkepäivilläni (täytyy toivoa että jos eläkeikä venyy vielä, niin jää oppimiselle enempi aikaa). En todellakaan ole luovuttanut, vaan päinvastoin. Se, joka keksii typeriä tekosyitä välttääkseen uusia haasteita, on se joka luovuttaa.
En osaa, en tykkää
Melko tyypillistä nimittäin on, että kun jotain ei osaa, siitä ei myös tykkää. Ja sen takia sitten vältellään uusia asioita, koska ei voi myöntää sitä, ettei kyseistä asiaa heti hallitse. Eräs tuttavani kävi salaa opettelemassa lumilautailemaan. Hän teki sen piilossa muiden katseilta ja kun oli aika mennä porukassa laskemaan, olikin hän hyvä. Vaikka oli ilmoittanut, ettei koskaan ollut lautaillut aikaisemmin.
Mokoma luonnonlahjakkuus-wannabe. Ja kaikki vielä kehui häntä, että ”vauuu oletpa sä hyvä ensikertalaiseksi”. Tämä salaaharjoittelu siis selvisi vasta jälkeenpäin. Toisin sanoen, kusetti vaan, jottei hänen tarvitsisi näyttää yhtä heikkouttaan. Nyt ärsyttää! Ei olisi pitänyt kehua!
En ole paras mutta teen silti
Koko kirjoitukseni pointtini tässä on, ettei asioita mielestäni kuulu vältellä sen takia, ellei niissä ole paras ja voittamaton. Se on semisti epäinhimillistä olla kaikessa voittaja. Jokaisen pienet puutteet ja epäkohdat tekevät meistä juuri keitä olemme.
Paras ystäväni esitteli minulle juuri itse tehdyn huonekalun. Oli muuten pirun hienoa työtä tehnyt. Pienenä puutteena vaan tässä kyseisessä sohvapöydässä oli se, että se oli “hieman” vino. Niin vino, että kun pöydälle asetti vaikkapa puhelimensa, alkoi se hiljalleen valua kohti reunaa ja lopulta se tippui lattialle. Pirullinen ystävä kun olen, niin minähän nauroin niin paljon tälle asialle, että kyyneliä virtasi silmistä. Ystävääni vaan ei naurattanut. Ymmrrän kyllä, koska sen tekemiseen meni aikaa ja rahaa.
Mutta mielestäni tämä vino sohvapöytä oli ehkä sympaattisinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Okei, ehkä vähän epäkäytännöllinen kun kahvikuppi slaidaa matolle, jos sen erehdyksissä jättää pöydälle yli 15 sekunniksi 😀 Mutta se oli kaverin ensimmäinen sohvapöytä koskaan. Virheistä oppii ja seuraava on varmasti suora, vaikka siitä saattaa ehkä puuttua laskutila… 😀
Tarkoitukseni siis tässä pienehköllä kettuilulla maustettuna yrittää alleviivata: Ei sillä ole niin väliä. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Naura itsellesi. Opi virheistäsi. Väitän, että elämä on astetta hauskempaa, kun itseään, tekosiaan ja osaamisiaan ei ota liian vakavasti.
ps. Olet myös paljon mielenkiintoisempi, kun et ole niin hemmetin täydellinen <3
