Vietin nuoruuteni pahamaineisen hämyisessä Itä-Helsingissä. Kaupungin vuokra-asuntojen ja Itäkeskuksen kauppakeskuksen varjoissa sattui aina välillä kaikenlaista. Välillä sai myös oppia ihan uusia asioia, vaikka ei poistunut edes kotoa.
Kirjoitin Villi Itä(-Helsinki) blogisarjani osassa 2 meidän naapurista, jolle aina välillä sattui ja tapahtui. Joskus naapurimme sai aikaan koko rappua yhdistäviä tapahtumia, kun kukaan ei oikein tiennyt, mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan. Muutamaan kertaan piti soitella hätänumeroon, mutta koskaan ei oikeasti tapahtunut mitään kovin vakavaa.
Eräänä iltapäivänä meidän ovikello soi. Käytävässä oli naapuri, joka oli huolissaan. Rappukäytävässämme oli ihmeellinen haju. Vaikka talossa ei mitään kaasuputkia ollut, niin silti vaikutti siltä, että rapussamme olisi kaasua. Ja se jos mikä on vaarallista. Yhdessä tuumin (tai siis äitini ja naapuri) päätimme soittaa hätäkeskukseen. Sieltä lähetettiin meidän osoitteeseen paloauto, jonka saapumisessa meni normaalia pidempi aika, melkein puoli tuntia. Helsingissä ei yleensä yli 5 minuuttia tarvitse paloautoa odottaa.
Suojavarusteissa olevien palomiesten lisäksi autosta nousi enemmänkin virkamiehen näköinen kaveri palolaitoksen pikeepaita päällään. Hetken rapussa käveltyään hän jutteli palomiehille, jotka alkoivat pakata tavaroitaan takaisin autoon. Rapussa ei kuulemma ollut mitään vaarallista, vaan jossain asunnossa oli käytetty jonkinlaista butaani-keitintä tai vastaavaa, josta haju oli tullut. Ei siis mitään vaarallista, vaikka kyllä hiukan outoa.
Mies oli hajuasiantuntija. Tai niin hän ainakin itsensä esitteli. Kuulemma hänen hommansa oli käydä juurikin tämän tyyppisissä tapauksissa tarkastamassa, mistä haju johtuu ja tarvitseeko siihen jotenkin reagoida. Olen myöhemmin yrittänyt googlailla kyseistä ammattiryhmää, mutta en ole löytänyt viittauksia kuin kemianteollisuuteen tai kauneudenhoitoon. Palolaitoksen sivuilta ei tietoa tämän tyyppisestä ammattiryhmästä ole ainakaan löytynyt.
Joka tapauksessa oli mies kuka tahansa, niin meidän ilta meni rauhallisissa tunnelmissa. Talo ei räjähtänyt ja jokainen meistä oli (taas) yhtä kokemusta rikkaampi. Näin vanhempana on itse asiassa hauska muistella tämän tyyppisiä tapatumia. Lopuppeleissä en ole varma oliko mies hajuasiantuntija, palomiesten esimies vai joku muu hahmo. Tarina on silti mielenkiintoinen ja ilman Itä-Helsinkiä, en sitä voisi kenellekään kertoa.
Vaikka aina välillä Idässä sattui ja tapahtui, niin oikeasti se oli todella mukava paikka viettää lapsuutta ja nuoruutta. Kaikki oli lähellä merenrantaa myöten ja metrokin vei pois tarvittaessa muutaman minuutin välein 😊.
