Piiloasunnottomuus on asia, josta puhutaan harvoin, mutta se koskettaa monia, erityisesti nuoria, naisia sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Mitä piiloasunnottomuus oikeastaan tarkoittaa? Se viittaa siihen, että ihminen on virallisesti kirjoilla jossakin, esimerkiksi vanhempiensa luona, mutta käytännössä nukkuu toisaalla, kuten ystävän sohvalla, sukulaisen lattialla tai vaikka tilapäisesti jonkun tutun nurkissa. Tämä tekee tilanteen vaikeaksi tunnistaa ja sitä on vaikeampi tilastoida.

Monet nuoret eivät halua tai uskalla hakea apua. Yksi syy voi olla häpeä, esim. on noloa myöntää, ettei oma elämä ole ihan hallinnassa. Naisilla ja seksuaalivähemmistöillä taustalla voi olla myös lähisuhdeväkivaltaa tai yhteiskunnallisia ennakkoluuloja, jotka estävät heitä etsimästä apua ajoissa. Voi tuntua siltä, että tilapäinen majoittuminen on parempi vaihtoehto kuin kohdata asenteet, joita asunnottomuus saattaa herättää.

Erityisen vaikeaa piiloasunnottomuus on muualta Suomeen muuttaneille. Moni ei tunne hyvin Suomen palvelujärjestelmää, eivätkä tiedä, mistä ja miten hakea apua. Ilman suomalaista henkilötunnusta elävät jäävät usein kokonaan tilastojen ja palvelujen ulkopuolelle, jolloin heidän on lähes mahdotonta saada tukea. He saattavat jäädä asumaan tuttaviensa luokse vain siksi, että muuta paikkaa ei löydy.

Kuntien palveluissa on puutteita, jotka hankaloittavat piiloasunnottomien auttamista. Esim. ensisuojia, eli paikkoja, joihin voi mennä yöpymään ilman ennakkovarausta, ei välttämättä ole riittävästi. Myös asumisohjausta on monin paikoin liian vähän. Tämä tarkoittaa, että moni piiloasunnottomuuden kanssa kamppaileva ei tiedä, miten tai mistä apua voisi saada, ja jää sen vuoksi ilman tukea.

Miten sä voit auttaa?
Vaikka piiloasunnottomuus ei näy katukuvassa, meistä jokainen voi tehdä osansa sen vähentämiseksi. Yksi hyvä tapa on osallistua Asunnottomien Yön tapahtumiin, joita järjestetään eri puolilla Suomea. Tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden oppia lisää asunnottomuudesta, ja niissä voi myös lahjoittaa vaatteita ja tarvikkeita niitä tarvitseville. Voit jakaa tietoa, osallistua keskusteluihin ja näyttää tukesi sillä jokainen pieni teko voi auttaa tekemään näkymättömän ongelman näkyväksi.

Ois kiva, jos kerrot viel palautteen <3 -> Kerro mitä mieltä olit videosta.
Kysythän myös jos on kysyttävää <3 Kysy – Fråga – Buenotalk

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta