Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että jos kotona on turvatonta olla, ja vanhemmille maistuu alkoholi liiaksi, kannattaa ehdottomasti jutella asiasta jollekin turvalliselle aikuiselle <3

Aikuinen voi olla vaikka isovanhempi, naapuri, kaverin vanhempi, koulukuraattori, opettaja, valmentaja, soitonopettaja tai ihan kuka vaan sellainen aikuinen, jolle tuntuu turvalliselta puhua.

Voit myös lähteä purkamaan asiaa netissä tai puhelimitse, erilaisia auttavia palveluita on tarjolla useita. Laitan joitakin linkkejä tän vastauksen loppuun. Yksin ei asioita kannata jäädä pohdiskelemaan.

Mutta siis, kysymyksesi oli, voitko joutua laitokselle tai osastolle vanhempiesi juomisen vuoksi. En tiedä, mutta oletan että tässä sinulla on huolena huostaanotto? Huostaanotolla tarkoitetaan sitä, kun alle 18-vuotias sijoitetaan kotinsa ulkopuolelle asumaan tarpeellisen pituiseksi ajaksi. Paikka voi olla esimerkiksi sijaisperhe.

Huostaanottoon päädytään, jos lapsen turvallisuus on vaarantunut vakavasti kotona eivätkä viranomaisten tukitoimet ole auttaneet. Huostaanotto on yleensä pitkä prosessi. Se myös tehdään perheen kanssa yhteistyössä. Tarkoituksena on turvata turvallinen ja terveellinen kasvuympäristö ja koti. Vanhempia saa edelleen nähdä ja perheelle järjestetään erilaisia tukitoimia lastensuojelun toimesta.

Joskus joudutaan tekemään niin sanottu kiireellinen sijoitus kodin ulkopuolelle, mikä on eri asia kuin huostaanotto. Tämä tarkoittaa sitä, että kotona on asiat niin turvattomasti (voi olla esimerkiksi väkivaltaa tai muuta ikävää), että lapsen on äkkiä päästävä sieltä pois.

Huostaanottopäätökset tehdään useamman viranomaisen ja ammattilaisen toimesta, ja se on aina lastensuojelun viimeisin keino. Ensisijaisesti yritetään auttaa vanhempia ja perhettä muilla tavoilla. Esimerkiksi jos kyseessä on liiallinen alkoholin tai muiden päihteiden käyttö, voidaan tarjota tukea päihteettömyyteen.

Huostaanoton tulee olla aina lapsen edun mukaista. Tämän takia perheen tilanne mietitään ammattilaisten taholta huolella. Huostaanotto on väliaikainen ratkaisu, jonka tavoitteena on lapsen palauttaminen takaisin omaan kotiin ja kotiolojen parantaminen.

Eli huostaanottoon päädytään siis vain silloin kun tullaan siihen tulokseen, että tilanne kotona on sellainen, että lapsen on turvallisempi kasvaa kodin ulkopuolella ja huostaanotto on parempi vaihtoehto, kuin kotona oleminen. Muussa tapauksessa huostaanottoa ei tehdä.

Jos kaipaat juttuseuraa, sitä voi saada verkon kautta esim. Sekasin-chatista

Varjomaailma on suunnattu nuorille, joiden vanhemmat käyttävät liikaa alkoholia.

Voit tutkailla Tukinetin sivuja. Muruset-chatissa voi jutella oikean isovanhemman kanssa <3 Puhelimitse voi jutella esimerkiksi lasten- ja nuorten puhelimessa puh 116 111.

Mitä mieltä olit tästä vastauksesta? Jätä meille palautetta, siitä on meille hyötyä <3

-Anni

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta