Riippuvuus voi liittyä tapoihin, ihmisiin, tekemiseen tai aineisiin. Usein ne myös sekoittuvat keskenään. Tällä videolla avaan neljä tavallisinta riippuvuuden muotoa.

1. Tapariippuvuus – kun tapa ottaa vallan
Tapariippuvuus syntyy, kun tekee jotakin asiaa toistuvasti. Aivot oppivat, että ”kun teen tämän, minulle tulee hyvä olo”. Tapa voi olla esimerkiksi:
Sähkötupakkaa aina välitunnilla
puhelin käteen heti kun tulee tylsää
napostelu, vaikka ei ole nälkä
Tapariippuvuus ei välttämättä ole mikään vakava juttu, mutta voi koitua ongelmaksi, jos mielihyvää alkaa hakea aina samasta asiasta tai tapa on terveydelle haitallinen. 

2. Sosiaalinen riippuvuus – halu kuulua porukkaan
Ihmiselle on tosi tärkeää kuulua joukkoon. Siksi osa riippuvuuksista syntyy siitä, mitä muut ympärillä tekevät. Esimerkiksi:
juominen kavereiden takia, vaikka ei oikeasti tekisi mieli
paine polttaa tupakkaa, jotta ei olisi porukan ainoa joka ei tupakoi
somea selataan, jotta pysyy kärryillä muiden tekemisistä
tai pelaa rahapelejä sen takia, koska kaveritkin pelaa
Tällöin riippuvuus ei synny aineesta tai tekemisestä itsestään, vaan siitä, että haluaa kavereiden hyväksynnän. Samalla tavalla myös hyvät kaverit voivat auttaa irti riippuvuuksista – kavereilla on siis iso voima suuntaan tai toiseen.

3. Fyysinen riippuvuus – kun keho alkaa vaatia lisää
Fyysinen riippuvuus tarkoittaa sitä, että keho tottuu aineeseen niin paljon, että ilman sitä tulee huono olo. Tämä voi tapahtua esimerkiksi nuuskan tai energiajuomien kanssa.
Ilman riippuvuuden aiheuttavaa ainetta vieroitusoireita voivat olla
vapina
ahdistus
unettomuus
pahoinvointi
sydämen tykytys
Tämä riippuvuuden muoto on kaikkein fyysisin ja näkyvin, ja siksi se on usein myös pelottavin. Se kertoo, että aine vaikuttaa suoraan aivoihin ja kehon toimintaan. Siksi joskus avun hakeminen on välttämätöntä – itse lopettaminen voi olla vaarallista.

4. Toiminnallinen riippuvuus – kun tekeminen vie mukanaan
Toiminnallinen riippuvuus ei liity aineeseen, vaan siihen, mitä ihminen tekee. Tavallisia esimerkkejä ovat:
rahapelaaminen
somen tai pelien pakonomainen käyttö
liiallisen treenaamisen tarve
shoppailu yli varojen
Tekeminen tuo mielihyvää ja jännitystä, ja aivot palkitsevat siitä samalla tavalla kuin päihteistä. Siksi tekemistä haluaa jatkaa, vaikka siitä alkaisi olla haittaa koululle, vapaa-ajalle, ihmissuhteille tai rahankäytölle.
Nykypäivänä etenkin some ja pelaaminen voivat helposti muuttua tällaiseksi riippuvuudeksi – ne on suunniteltu vetämään käyttäjä sisäänsä.

Riippuvuus jostakin aineesta tai asiasta voi hiipiä elämään huomaamatta. Tärkeintä on tunnistaa, milloin jokin asia alkaa ottaa liikaa tilaa omasta arjesta. Se ei ole merkki heikkoudesta – se on merkki siitä, että ihminen on yrittänyt selvitä jostakin tunteesta, tilanteesta tai tarpeesta parhaalla osaamallaan tavalla.
Apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä – ystävältä, aikuiselta, kouluterveydenhoitajalta tai ammattilaiselta. 

Haluuks kysyy meiltä jotain muuta? Kysy – Fråga – Buenotalk

Viittiks muuten viel täyttää tämän palautekyselyn. Kiiitos!

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta