Onko nuuska hyvää? – No, riippuu keneltä kysyy. Tää on yks niistä kysymyksistä, joihin ei oo yhtä oikeaa vastausta. Joku saattaa sanoa että ”joo, ihan best, rentouttaa ja maistuu hyvältä”, toinen taas pyörittää silmiään ja miettii miksi kukaan haluais laittaa jotain ruskeeta mössöä huuleen vapaaehtoisesti.

Mut jos otetaan pieni reality check: nuuska ei oo mikään terveystuote. Se sisältää nikotiinia (usein enemmän kuin tupakka), joka aiheuttaa riippuvuutta. Ja riippuvuus taas on vähän kuin huonossa suhteessa olemista – aluksi kaikki voi tuntua kivalta, mutta pian huomaat ettet enää tee päätöksiä ihan itse. Nikotiini alkaa pyörittää sun arkea vähän niin kuin se yksi kaveri, joka ei koskaan lähde kotiin.

Nuuska ei myöskään tee suulle palveluksia. Se voi aiheuttaa mm. ienten vetäytymistä, suuhaavoja ja muita suun terveysongelmia, eikä hammaslääkärillä käyminen oo kenenkään lempiharrastus.

Silti – moni käyttää. Miksi? No, se voi tuntua houkuttavalta ajatukselta. Se voi kuulua porukkaan. Se voi auttaa keskittymään tai rauhoittumaan (tai ainakin tuntua siltä). Ja hei, rehellisesti: kaikki me tehdään välillä juttuja, jotka ei oo ihan optimaalisen fiksuja. Me ollaan ihmisiä.

Mutta kannattaa kysyä itseltään: onko tää juttu oikeesti mun juttu, vai vaan tapa, joka jäi päälle? Koska lopulta se ei oo kysymys siitä, onko nuuska ”hyvää” – vaan siitä, onko se hyvää just sulle.


PS. Jos haluut joskus jutella nikotiinijutuista enemmän ilman moralisointia, laita meille kyssäriä tai slaidaa meidän dm instassa tai tiktokissa. Koska kysyminen ei oo koskaan noloa – se on fiksua. Ja me ollaan täällä sua varten!

Olis muuten viel supeeeer, jos jaksaisit täyttää tämän palautekyselyn <3

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta