Lyhyesti: Hirttosilmukan rakentamiseen ei anneta ohjeita, mutta jos mielessä on ajatuksia itsensä vahingoittamisesta, apua on saatavilla esimerkiksi Sekasin-chatissa tai valtakunnallisessa kriisipuhelimessa 09 2525 0111.
Heippa! Tämä onkin sellainen aihe, johon haluttiin heti tarttua, sillä aihe on kovin tärkeä. Haluankin kiittää sua, kun luotit meille tämän kysymyksen.
Miksi tällainen kysymys herätti huolen
Hirttosilmukan käyttötarkoitus on yleensä itsensä tai muiden vahingoittaminen, ja tässä kysymyksenä oli nimenomaan miten sellaisen saisi rakennettua itselle. Aina kun joku edes vihjaa itsensä vahingoittamiseen, kertoo miettivänsä itsemurhaa tai antaa muuten vain aiheen huoleen, on se syytä ottaa tosissaan. Päätin lähteä käsittelemään kysymystä sen kautta, mikä lienee saanut sinut kysymään tämmöistä just nyt?
Itsemurha-ajatuksiin saa apua puhumalla
Onko viime aikoina tapahtunut jotain sellaista, joka masentaa sua? Joskus se henkinen kipu voi kasvaa niin suureksi, että itsemurha tuntuu vaihtoehdolta. Itsemurha-ajatuksiin on saatavilla apua. Yksin vaikeiden asioiden kanssa oleminen tuntuu erityisen kiristävältä. Itsetuhoisiin-ajatuksiin on saatavilla apua ja niistä selviämiseen on toinenkin tie, nimittäinen puhuminen.
Kaikesta voi puhua. Omista ajatuksista ja tuntemuksista kannattaa jutella kavereiden tai perheen kanssa, jos vaan pystyy. Joskus itsetuhoisista ajatuksista on helpompi puhua kiertoilmauksien tai vertauskuvien kautta. Niistä saattaa olla myös helpompi puhua jollekulle tuntemattomalle.
Mistä löytää jutteluseuraa ja apua
Haluaisinkin kuulla, että miten sulla menee? Jos tuntuu siltä, että kaipaa juttuseuraa, sitä on tarjolla eri paikoissa. Usein asioista keskusteleminen helpottaa oloa, ja asiat saattavat selkiytyä omassa mielessä hyvinkin nopeasti. Niin synkkää ajatusta, sekavaa elämäntilannetta tai ahdistavalta tuntuvaa elämäntilannetta ei ole, ettei siitä voisi puhua esimerkiksi Sekasin-chatissa, joka on anonyymi ja luottamuksellinen.
Myös valtakunnallinen kriisipuhelin palvelee ihan meitä kaikkia, numerossa: 09 2525 0111 (24/7), silloin kun tuntuu että on kohdannut jotain raskasta, josta haluaa puhua nimettömästi toisen kanssa.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli just sulle apua tai sait uutta tietoa <3
Palautteestasi on meille paljon iloa, sitä voi jättää täältä: Käy antamassa palautetta 🙂
– Anni


