Lyhyesti: Emätin joustaa luonnostaan yhdynnän aikana, ja riittävä kiihottuminen sekä liukuvoide helpottavat tilannetta huomattavasti.

Moikka!

Kiitos kysymyksestä! Hyvä, kun uskallat kysyä asiaa, jota ootte yhdessä poikakaverisi kanssa miettineet. Minulla ei ole terveydenhuoltoalan koulutusta, joten hain sulle sopivan vastauksen Sexpon sivulta. Siellä on kysytty miten emätintä saisi venytettyä, kun tällä hetkellä mahtuu vain yksi sormi sisään.

Miten emätin toimii ja miksi tuntuu ahtaalta

”Emätinhän itsessään on putkimainen, n. 6-12 cm
pitkä, normaalitilassa 1-2 sormen levyinen elin, joka joustaa ihan luonnostaan
esimerkiksi yhdynnän aikana. Joissakin tapauksissa vaikeuksia voi
aiheuttaa rakennepoikkeavuus, mutta todennäköisempää sinun ikäisellesi on
yleensä kuitenkin pienempi immenkalvon aukko ja mahdollisen jännityksen
mukanaan tuoma lihaskireys.”

Vinkit yhdyntään liukuvoiteen kanssa

Suosittelen siis huolehtimaan siitä, että olet kyllin kiihottunut ja kostunut ennen kuin poikaystäväsi pippeli työntyy sun pimppiin. Liukkautta voi myös edistää liukuvoiteen avulla. Liukuvoiteen käyttö ehkäisee kondomin rikkoutumista ja parantaa sen paikallaan pysymistä.

Terkuin,
Minna

ps. Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta