Lyhyesti: Kerro kaverisi tilanteesta hänen vanhemmilleen tai jollekin muulle aikuiselle, sillä itsetuhoisuuteen, masennukseen ja mahdolliseen anoreksiaan tarvitaan ulkopuolista apua. Sinun ei tarvitse kantaa huolta yksin.
Moikka!
Kiitos, kun laitoit meille viestin. Tollainen tilanne ei
oo varmasti ole sulle helppo, kun kaverillasi on noin paha olla. Ihan ensin
haluaisin sanoa, että on tosi arvokasta, että välität sun kaveristasi ja kysyt
apua.
Kerro aikuiselle, älä kanna huolta yksin
Kaverisi ajatukset ja teot on syytä ottaa tosissaan. Mun neuvo on, että kerrot tästä hänen vanhemmilleen/huoltajalleen tai sitten jollekin ammattilaiselle. Ihanaa, kun huolehdit sun kaveristasi. On raskasta kantaa huolta toisen hyvinvoinnista. Sun ei tarvitse kantaa tästä yksin vastuuta, ja siksi sun kaverisi tilanteesta kannattaa kertoa aikuiselle. Joskus sitä voi ajatella, ettei halua pettää kaveriaan kertomalla asiasta jollekin ulkopuoliselle. Sun kaverisi tarvitsee kuitenkin ulkopuolista apua itsetuhoisuuteen, masennukseen ja mahdolliseen anoreksiaan.
Apua on saatavilla ja olo helpottuu
Kun mieli menee oikein kiepille, ei välttämättä osaa nähdä millaista tukea kaipaisi tai millaista apua on tarjolla. Sun kaverisi ei tarvitse olla yksin ja apua on saatavilla esimerkiksi koulun palveluista tai terveyskeskuksesta. Mikään tunne ei ole ikuinen, vaan se tunne mitä hän kokee, helpottuu avun ja ajan kanssa. Mä tsemppaan sua tässä. Sä toimit oikein kertoessasi sun huolestasi aikuiselle.
Voit vinkata sun kaverillesi Sekasin-chatista, jossa pääsee juttelemaan ja kertomaan omasta olostaan.
Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.
Terkuin,
Minna

