Onhan tästä puhuttu vaikka kuinka paljon, että korona uuvuttaa. Syitä huoleen on niin monia, että niitä on vaikea luetella. Korona ei oo mikään reilu kaveri, vaan hyvin eriarvoistava sellainen. Tämä tauti ja sen lieveilmiöt eivät iske kaikkiin samanlaisella voimalla.
On vaikea eritellä, että onko oma yllättävän kuormittunut fiilis peräisin tästä perhanan koronasta, kevään liiallisesta valosta, omasta elämästä vai mistä. Läsnäolo vaatii pinnistelyä, ja koko ajan tuntuu joltain, kun kaikesta on tullut vähän vaikeampaa.
Korona syö motivaation
On vaikea keskittyä ja motivaatio on nollassa. Arki tuntuu raskaalta ja väsyttää. Ensin odottaa tosi paljon pääsevänsä lähiopetukseen, mutta nyt se ei tunnukaan kovin hyvältä. Kouluun meno ahdistaa, kun kaverit eivät ole osuneet samoille tunneille.
Eikä niitä omia koulukavereitaan oikeastaan edes kunnolla tunne, kun ei heitä näe. Kun ei oo mitään harrastuksiakaan, niin tulee selviydyttyä paljon itsekseen. Koulupäivät ovat vaan tylsiä ja pitkiä. Tulee istuttua koko päivän, eikä tule tehtyä mitään järkevää. Etäopiskelussa on helppo sluibata, eikä tule tehtyä riittävästi.
Etäkoulussa on helppo avata videoyhteys ja jatkaa unia. Ei osaa kokata ruokakassista saatuja ruokia, eikä jaksa lähteä koululle syömään. Ravinto alkaa olla hieman yksipuolista. Kun mieli seikkailee päivisin, on helppo jäädä jälkeen koulussa. Sitä paikatakseen tulee tehtyä läpi yön kestäviä läksymaratoneja. Eikä seuraavana päivänä jaksa keskittyä.
Korona uuvuttaa
Toisille etäopetus on suuri helpotus, toisille painajainen. Taustalla pyörivät perheenjäsenet häiritsevät keskittymistä, ja näytön välityksellä on vaikea innostua sisällöstä. Jollekin toiselle taas etäaika auttaa keskittymään, kun välillä voi venytellä ja tehdä nopeasti välipalan itselleen.
Päässä pyörii ajatuksia. Valmistunko ajoissa? Kauanko tämä kestää? Mistä mä saan rahaa? Miten mun perhe pärjää? Tulenko mä ikinä löytämään töitä mistään? Kuumottaa, että olenko mä tulevaisuudessa kilpailukykyinen työntekijä.
Opettajat eivät pysty keskittymään oikein kumpaankaan – etä- tai lähiopetukseen. Säädetään tekniikan kanssa, ja opettaja toistaa asioita kuin papukaija. Koulukaverit ahdistuvat ja masentuu silmissä. Koulun käytävälle on kirjoitettu kuinka voisi tappaa itsensä.
Miten selvitä ahdingosta?
Paukkuuko ensimmäisenä mielenterveys vai popcornit? En *ittu tiiä. Tätä loppukiriä on jo vedetty tässä hyvä tovi. Kysyin yhdeltä koronatutkijalta, että mitä kannustavaa haluaisit sanoa tässä vaiheessa nuorille. Hänen piti miettiä vastaustaan, koska tarpeet ja toiveet ovat tosi erilaisia nuorten kesken, kuten yllä voi huomata.
Jos jotain, niin ainakin sitä, että täytyy tarjota jotain muuta kuin naiivia sympatiaa. Ei jaksuhaleilla kauan eletä. Toivotus ”koita kestää” ei tarjoa sellaista lohtua mitä nyt kaivataan. Puhuttaisiin mieluummin siitä, että onko mahdollista saada joustoa opintotukiin, sakkaaviin opintoihin ja muuhun mikä painaa.
Älä toivota sikana tsemppiiiiii, vaan sano että ongelmat on kuultu ja ne noteerataan. Kädenlämpöinen ”kyllä se siitä” -toivotus ei oo mitään konkreettista.
Minna
Ps. Kun tarviit jonkun jolle purkaa tän kaiken etänä [sic] on Sekasin-chat sua varten.
