Lapsuudessa kaikki on hyvin!
Muistatko ne lapsuuden onnelliset päivät, kun sai leikkiä ulkosalla ja ainoa häiritsevä tekijä oli äiti, joka hyvän leikin ollessa käynnissä pyysi syömään tai vähintään juomaan vettä? Miten hyvä ja onnellinen silloin lapsena olikaan, kun ei tarvinnut murehtia mistään ja olla vaan… Aika moni muistaa omaa lapsuuttaan lämmöllä (vaikka tosi poikkeuksiakin on).
Lapsuuden jälkeen seuraa nuoruus. Siinä vaiheessa asiat rupeavat sitten menemäänkin kovaa kohti alamäkeä. Tulee murrosikä, yläaste, ihmissuhdesäädöt, somesäädöt ja kaikki muukin elämää hankaloittava säätö. Enää ei tunnu niin onnelliselta, ainakaan koko ajan, vaikka onnen pilkahduksia toki onkin aina välillä. Sitten vielä koulusta, kotoa tai vaikka kesätöistä tulee kaikenlaisia vastuita, mitkä pitäisi hoitaa. Kyllähän siinä nyt ahdistuu kaikki…
Keski-ikä on elämän onnettominta aikaa
Ei kuitenkaan huolta. Nuoruudesta eteenpäin se on pelkästään alamäkeä. Ainakin siihen asti, kun täytät 44-vuotta. Silloin nimittäin olet tilastojen mukaan kaikkein onnettomin. 44-vuotiaana elämä painaa kaikkein pahimmin ja joillekin tulee ajankohtaiseksi moottoripyörän tai urheiluauton hankkiminen (ns. keski-iän kriisi). Keski-iässä niin työ kuin lapset rassaavat kaikkein eniten. Kiire lieneekin suurin syy onnettomuuteen tunteeseen. 44-vuotiaana myös sairaudet ja pikkuiset valuviat ihmisessä alkavat pikku hiljaa tulla näkyviin.
Mutta ei huolta. Keski-iän jälkeen onnellisuus taas kasvaa. Töissä pääsee ehkäpä sellaiseen asemaan, että stressi vähenee, lapset tulevat itsenäisemmiksi ja muuttavat pois kotoa. Aikaa jää itselle enemmän ja pikkuhiljaa myös oma olo muuttuu paremmaksi ja onnellisemmaksi. Keski-ikä opettaa, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja ehkäpä ne omat lasten lapsetkin vähän lisäävät onnea. Tai ainakin muistuttavat meille siitä, mikä on tärkää.
Nuoret eläkeläiset rokkaa
Suomessa erityisen onnellisia ovat eläkeläiset. Etenkin hyväkuntoiset eläkeläiset, joilla ei ole ongelmia terveyden kanssa. Terveys on nimittän yksi tärkeimmistä onnellisuuden mittareista. Niin oma kuin läheisten terveys. Juuri eläkkeelle päässeet mummot ja vaarit viettävät vapaata ja onnellista elämää ilman suurempia velvollisuuksia. Työ on hoidettu ja omat lapset saatettu maailmaan. Viimein on vapaata aikaa tehdä mitä haluaa. Vaikka töitä, jos siltä tuntuu, mutta mikään pakko ei ole.
Eläkeiässä ihmisen ei enää juuri tarvitse suorittaa mitään. Voi olla onnellinen eletystä elämästä ja saavutetuisa asioista. Voi olla, että rahaa ei ole niin paljoa kuin keski-iässä, mutta mitä väliä. Vähemmälläkin pärjää. Eläkeläisten onnellisuuden tunne laskee oikestaan vasta siinä vaiheessa, kun sairaudet alkaa vaivaamaan. Jälleen kerran terveys näkyy tärkeinpänä onnellisuuden mittarina.
Jotain hyvää, jotain huonoa
On oikeastaan aika luonnollista, ja lohdullista, että ihminen kulkee läpi eri vaiheiden oman elämänsä aikana. Joskus ollaan niin maassa kuin mahdollista ja toisaalta välillä liihotellaan pilvissä. Onnellisuus ei loppupeleissä ole pysyvä olotila ja välillä on ihan tervettäkin olla ihan maassa.
On myös mielenkiintoista, miten melkeinpä ympäri maailmaa onnellisuuteen vaikuttavat samat asiat. Monissa eri tutkimuksissa on myös todettu onnellisuuden U-käyrän olemassaolo. Suomessa viimeksi Ylen teettämässä tutkimuksessa tätä keväänä. Onni on universaali tunne, joka tottelee aika lailla samoja lainalaisuuksia kaikkialla.
Mutta miksi halusin tästä kertoa? No siksi, että monesti sitä jää harmittelemaan omaa elämäänsä. Miksi se ei ole niin onnellista kuin kaverin? Miksi juuri mun elämä on niin turhaa tai mitäänsanomatonta? Todellisuudessa meistä kaikki käy läpi ihan samoja tunteita elämänsä aikana. On kuitenkin ihan hyvä hetkeksi rauhoittua ja todeta: Vaikka mun elämä nyt onkin ihan ******, niin sitten eläkkeellä on onneksi asiat taas hyvin ;).
