Kiitos hyvästä kysymyksestä! Oman itsetunnon luominen on koko elämän mittainen projekti. Se kuitenkin rakentuu kokoajan kokemuksien myötä ja opit jatkuvasti lisää itsestäsi. Hyvän itsetunnon saamiseksi tarvitaan aikaa, kokemuksia ja ennenkaikkea sitä, että on sinut itsensä kanssa.

Jokaisen tulee hyväksyä itsensä sellaisena kun on, eikä yritä olla mitään muuta. Ennen kaikkea, ole mitä ole itsesi vuoksi, ei muitten. Jos pitää yllä montaa eri roolia mielyttääkseen muita, voi olla hankala tunnistaa ja hyväksyä se oma, aito persoonallisuus mikä on pohjimmiltaan. Siksi on fiksuinta olla sellainen kun on, ja hyväksyä se. Kun oman itsensä hyväksyy, näkyy se ulospäin hyvänä itsetuntona.

Ole ylpeästi oma itsesi, kuten tämä kuvan ihmis-eläinkin on

Näe sinun omat hyvä puolet. Älä yritä olla täydellinen kaikessa vaan keskity niihin asioihin, missä tiedät olevasi hyvä. Kehu itseäs, puhu itsellesi kivasti ja ota myös vastaan muiden kehut. Olet ansainnut ne!

Älä lannistu vastoinkäymisistä. Vaikeina hetkinä voit koittaa muistella onnistumisia ja saavutuksia. Virheitä ja epäonnistumisia on ihan turha enään kelailla! Unohda ne, anna itsellesi anteeksi ja jatka eteenpäin.

Hakeudu myös sellaisten ihmisten seuraan, jotka kannustavat sinua ja antavat sinun olla oma täydellinen itsesi! Muiden ihmisten myötäily voi myös vieraannuttaa sinut itsestäsi ja vaikeuttaa itsetunnon kehitystä. Uskalla pitää puoliasi ja ilaise omaa tahtoasi. Vältä liiallista kiltteyttä ja uskalla sanoa myös ei.

Pidä huolta itsestäsi. Tunnista omat tarpeesi ja tee asioita niiden täyttymiseksi. Löydä ne asiat, joista pidät. Tee niitä asioita joista pidät!

Jotta pystyt kehittämään itsetuntoa on sinun tutustuttava itseesi kunnolla, sillä hyvä itsetuntemus on vahvan itsetunnon perusta. Voit esimerkiksi kirjoittaa ylös asioita, joissa olet hyvä ja joissa olisi vielä mielestäsi kehityksen varaa. Miten ajattelet isestäsi?

Jos usein huomaat esimerkiksi ajattelevasti ”en osaa, en pysty, olen huono” niin pyri kyseenalaistamaan nämä kielteiset sävyt positiiviseksi. OSAAN KYLLÄ! PYSTYN KYLLÄ! Puhu itsellesi niin kauniisti kun esimerkiksi parhaalle ystävällesi.

Tässä vielä lopuksi minulta sinulle: osaat kyllä! Pystyt kyllä! Olet täydellinen sellaisen kun olet! Ole se kuka olet, koska se tyyppi on paras! <3

-Seba

Mitä mieltä olit tästä vastauksesta? Jätä meille palautetta <3

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta