Mun kaveri kysyi multa kerran, miksi kukaan haluaisi kokeilla Alfa-PVP:tä – ainetta, josta uutisissa varoitetaan jatkuvasti ja jonka riskit ovat hengenvaaralliset. Se on hyvä kysymys. Ensin vastasin nopeasti, että ehkä siksi, että sitä on helppo saada, se on halpaa ja sitä valmistetaan jopa Suomessa. Joku voi käyttää sitä tietämättäänkin, kun katukaupassa ei koskaan tiedä, mitä aine oikeasti sisältää. Mutta mitä enemmän mietin, sitä selvemmäksi tuli, että taustalla on paljon muutakin kuin vain saatavuus tai hinta.

Nuorten päihdekokeilut eivät koskaan synny tyhjästä. Alfa-PVP:n kohdalla näkyy sama kaava kuin monissa muissakin huumeissa: uteliaisuus, kaveripaine, halu kuulua joukkoon, arjen stressi, mielenterveyden ongelmat ja pakeneminen todellisuudesta. Kun maailma tuntuu sekavalta ja tulevaisuus epävarmalta, jokin “pikaratkaisu” saattaa hetkeksi tuntua houkuttelevalta. Joillekin se on tapa hakea jännitystä, toisille keino turruttaa oloja, joita ei muuten kestä.

Vaikka tieto riskeistä on nykyään helposti saatavilla, se ei aina riitä. Ihminen toimii tunteiden, ei faktojen varassa. Moni nuori tietää kyllä, että Alfa-PVP voi aiheuttaa psykoosin, vainoharhaisuutta, sydämen rytmihäiriöitä ja jopa kuoleman. Silti ajatus “ei mulle käy niin” elää vahvana. Kyse on usein hetkellisestä päätöksestä ja juuri siinä piilee vaara.

Toinen syy on epäluottamus. Moni nuori ei luota viranomaisten tai median varoituksiin, koska ne koetaan liioitelluiksi tai etäisiksi. Kun tieto ei tunnu omakohtaiselta, sen merkitys katoaa. Sen sijaan kaverin kertoma “hyvä kokemus” voi painaa enemmän kuin mikään kampanja.

Alfa-PVP on kuitenkin erityisen petollinen aine. Sen vaikutukset voivat muuttua hetkessä euforiasta hallitsemattomaan paniikkiin. Pienikin määrä voi johtaa psykoosiin, ja yliannostus voi olla kohtalokas. Pahinta on, ettei käyttäjä aina edes tiedä ottaneensa sitä – se voi olla sekoitettuna muihin aineisiin.

Siksi on tärkeää, ettei Alfa-PVP:stä puhuta vain rikosuutisena, vaan ilmiönä, joka liittyy nuorten pahoinvointiin ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Jos halutaan ehkäistä käyttöä, on kysyttävä: miksi niin moni nuori haluaa hetkeksi pois tästä todellisuudesta?

Ehkä vastaus löytyy lopulta meistä kaikista ja siitä, kuinka hyvin kuulemme, kun joku nuori yrittää kertoa, ettei jaksa enää.

Jäiks jotain viel mielenpäälle? Noh, kysyppäs meiltä tai googleta: Kysy – Fråga – Buenotalk

Olis myös nice, jos jaksaisit täyttää tämän palautekyselyn. Se ei vie paljoa aikaa sulta 😉

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta