Lyhyesti: Promillelukema kertoo, kuinka paljon veressä on alkoholia, mutta se ei suoraan kerro, miten alkoholi on ihmiseen vaikuttanut, koska vaikutuksiin vaikuttavat muun muassa ikä, sukupuoli, paino ja juomatottumukset.
Yksinkertaisuudessaan alkoholin promillelukema kertoo, kuinka paljon veressä on alkoholia. Promille on yksi tuhannesosa, minkä vuoksi yksi promille siis tarkoittaa, että yhdessä litrassa verta on gramma puhdasta alkoholia. Promillelukemaa käytetään yleisesti humalan mittarina, mutta ei ole tässä käytössä ihan ongelmaton.
Promillelukeman vaikutus vaihtelee ihmisestä toiseen
Promillelukemien vaikutus on erilainen ihmisestä riippuen. Nyrkkisääntönä voi ajatella, että mitä enemmän on juonut elämänsä aikana, niin sitä suuremman promillemäärän kestää. Alkoholin vaikutuksiin vaikuttaa myös esimerkiksi ikä, sukupuoli, ruumiinrakenne ja paino. Promillemäärästä ei myöskään voi suoraan sanoa, miten alkoholi on ihmiseen vaikuttanut. Alkoholistille 3 promillea voi olla ”normitila”, mutta nuorelle se on jo hengenvaarallista.
Promilleja ei pidä sekoittaa juoman alkoholipitoisuuteen
Veressä olevan alkoholin promillelukemia ei saa sekoittaa alkoholijuomissa ilmoitettuihin alkoholipitoisuuksiin. Juomien alkoholipitoisuus ilmoitetaan yleensä tilavuus-/painoprosentteina. Tämä luku ilmoittaa kuinka monta millilitraa puhdasta alkoholia on desilitrassa juomaa. Se, kuinka paljon esimerkiksi 4,7% keskioluttölkki nostaa veren alkoholipitoisuutta riippuu ihmisestä, eikä siis todellakaan ole 4,7 prosenttia 😊.
– Mikael
_ _
Käy laittamassa Youtube-kanavamme tilaukseen ja seuraa meitä Instassa nähdäksesi lisää eeppistä sisältöä!
Se, että kerrot mitä mieltä olit vastauksesta, ei todistettavasti nosta veren alkoholipitoisuutta yhtään!


