Kouluterveyskysely kertoo, että suurin osa yläkoulun 8. ja 9. luokkalaisista ja lukion ja ammatillisten oppilaitosten opiskeijoista ei ole koskaan kokeillut kannabista. Alueellisesti on pieniä eroja, mutta valtakunnallisesti nuorten kokeilu ja käyttö on pysynyt melko samalla tasolla pitkään.
Monissa maissa suhtautuminen kannabikseen on muuttunut myönteisemmäksi, erityisesti paikoissa, joissa kannabikseen liittyvää lainsäädäntöä on vapautettu. Asenteiden muuttumiseen vaikuttaa lainsäädäntöjen muuttumisen lisäksi niiden uutisointi, muut kansainväliset trendit, mediassa kannabiksesta käytävä keskustelu sekä nuorten kaveripiirien suhtautuminen.
Myös Suomessa asenteet kannabista kohtaan ovat vähitellen lieventyneet. Vaikka lainsäädäntö ei Suomessa olekaan muuttunut, vaikuttavat maailmalla tehdyt muutokset ja mediassa käytävä keskustelu myös asenteisiin täällä.
Vaikka asenteet ovatkin muuttuneet, on hyvä muistaa, että kannabis on Suomessa laiton päihde.
Haluutko tietää viel enemmän? Laita ihmeessä kyssäriä meille <3 Kysy – Fråga – Buenotalk
Olis myös super, jos jaksaisit täyttää tämän palautekyselyn <3

