Välillä meiltä joidenkin kahden eri aineen eroista. Esimerkiksi mitä eroa on maksalaatikolla ja suklaajäätelöllä? On kysytty myös nikotiinipussien ja kahvin eroista.

Nikotiinipussien ja kofeiinin vaikutuksia elimistöön verrataan toisinaan, koska molemmat ovat keskushermostoa stimuloivia aineita. Vaikka niillä on joitakin samankaltaisia vaikutuksia, kuten vireystilan ja keskittymiskyvyn hetkellinen parantuminen, niiden vaikutusmekanismit ovat kuitenkin erilaiset.

Nikotiini, jota nikotiinipussit sisältävät vaikuttaa keskushermostoon aktivoimalla nikotiinireseptoreita. Tämä johtaa dopamiinin ja muiden välittäjäaineiden vapautumiseen, mikä aiheuttaa mielihyvän tunteita ja stimuloi hermostoa.

Kofeiini taasen toimii estämällä adenosiinin vaikutusta aivoissa, mikä vähentää väsymyksen tunnetta ja lisää valppautta. Adenosiini on siis rauhoittava välittäjäaine, ja sen estäminen johtaa vireystilan nousuun.

Nikotiini vaikuttaa haitallisesti sydän- ja verenkiertoelimistöön, aivoihin ja aineenvaihduntaan. Nikotiini voi vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen erityisesti nuorilla. Lisäksi nikotiini lisää syöpäriskiä.

Kofeiinikin voi johtaa riippuvuuteen, mutta sen vaikutukset ovat lievempiä kuin nikotiinilla. Haittavaikutuksina voi olla univaikeuksia, ahdistuneisuutta ja sydämentykytystä. Myös vatta voi mennä kuralle, koska kofeiini stimuloi ruoansulatusta.

Riipuvuuden synty molempiin aineisiin tietenkään ei ole vain fyysistä vaan siitä voi tulla myös tapariippuvuus eli on oppinut yhdistämään tavan mielihyvään tai helpotukseen tai tilanteeseen.

Jäiks jotain viel mielenpäälle? Noh, kysyppäs meiltä tai googleta: Kysy – Fråga – Buenotalk
Olis myös nice, jos jaksaisit täyttää tämän palautekyselyn. Se ei vie paljoa aikaa sulta 

Edellinen Seuraava
Tilaa
Ilmoita
guest
0 Comments
Vanhimmat
Uusimmat Eniten äänestetyt
Rivinsisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit

Lisää juttuja tästä aiheesta