Lyhyesti: Kysymykseen on mahdotonta vastata yksiselitteisesti, koska alkoholin vaikutus riippuu ihmisen iästä, koosta, sukupuolesta ja monesta muusta tekijästä. Riittävän nuorille lapsille jo pienikin määrä alkoholia voi olla hengenvaarallista.
Kysymykseesi on lähtökohtaisesti mahdotonta vastata. ”Nuorella” kun voidaan tarkoittaa hyvin eri ikäisiä ja kokoisia ihmisiä. Alkoholin vaikutus riippuu niin ihmisen iästä, koosta, sukupuolesta, nautitun alkoholin määrästä, juomisen nopeudesta ja vaikkapa siitä, miten paljon ihminen on sattunut päivän aikana syömään. Samoin voi vaikuttaa, jos ihminen on juomassa ensimmäistä kertaa tai on jo harjoitellut juomista.
Sammuminen riippuu monesta tekijästä
Joidenkin kohdalla sammuminen voi tulla parin oluen jälkeen, joidenkin kohdalla myöhemmin. Riittävän nuorille lapsille pienikin määrä alkoholia voi olla hengenvaarallista.
Kannattaako alkoholia juoda sammumiseen asti
Ennemmin kysyisin tarviiko sitä alkoholia ylipäätään juoda niin paljon, että sammuu? Tai nuorena…? Eikö kannattaisi mieluummin miettiä, miten alkoholia voisi käyttää järkevästi ja niin, että ei ainakaan sammu? Itse keskittyisin enemmän näiden kysymysten pohdintaan jatkossa 😊.
– Mikael
Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

